Taitouinti Kuopiossa


Kuopiossa on pitkät perinteet taitouinnissa: ensimmäiset Pohjoismaiden Mestaruuskisat järjestettiin upouudessa Niiralan uimahallissa vuonna 1970, silloin tosin puhuttiin "Taideuinnista". Taitouinti nousi uuteen kukoistuksen 1980-luvulla ja kuopiolaiset alan pioneerit käänsivät jopa ensimmäisen suomenkielisen Taitouinnin alkeiskirjan; lisäksi Suomeen, Kuopion kautta tietenkin, haettiin valmennus- ja tuomarointioppia ulkomailta saakka.

Kuopion 45-vuotta täyttävä Niiralan uimahalli tarjoaa hyvät harjoitusolosuhteet viikkotreeneille. Ryhmien harjoitukset koostuvat allasharjoittelusta, lajiharjoitteista, lihaskunnosta ja venyttelystä.

Kilpajoukkueiden harjoituskausi alkaa perinteisellä peruskuntoharjoittelulla Puijon rinteestä, jonka jälkeen siirrytään uimahallille aluksi tekniikan ja kuvioiden kautta kauden edetessä musiikkiohjelmien harjoitteluun. Kilpailukauden päätavoitteet ovat kevään Ikäkausimestaruus- ja Nuorten Suomenmestaruuskisoissa.

Kaudella 2016 - 2017 Kuopiossa toimii kaksi kilparyhmää; Rubiinit ja Safiirit. Kilparyhmien lisäksi meillä on lajista ja urheilusta nauttiva Helmet, jonka tavoitteet eivät ole kilpailullisia. Uudet taitouinnista kiinnostuneet uimarit pääsevät tutustumaan lajiin kurssitoiminnan avulla. Tällä hetkellä vedämme taitouinnin Alkeis- ja Jatkokursseja.

 

Taitouinti kilpailulajina


Taitouinti?? Onko se sitä kuviokelluntaa?
- Ei. Sitä se ei ole, vaan todellista urheilua!

Vapaaohjelmien musiikki ja koreografia ovat vapaavalintaisia ja musiikkiohjelmat koostuvat erilaisista liikesarjoista mm. :

  • käsi- ja jalkaliikkeistä
  • hypyistä
  • kierteistä
  • heitoista
  • nostoista.

Hypyissä vedestä ponnistetaan joko pää (boost) tai jalat (thrust) edellä.

Kyseessä on urheilullisesti vaativa laji, jossa urheilijan täytyy olla hyvässä fyysisessä kunnossa. Taitouinti on uintilaji, jolloin taitouimarin on ensisijaisesti oltava hyvä uimari. Lisäksi taitouimarilta vaaditaan muita ominaisuuksia, kuten hyvää vartalon hallintaa, notkeutta, koordinaatiokykyä, staattista ja dynaamista voimaa, esiintymistaitoa, ryhmänä toimimista ja kestävyyttä.
 

Taitouinti - esteettistä musiikin tulkintaa vedessä


Oman lisänsä taitouintiin antaa lajin erikoispiirre, urheilusuoritus veden alla – hengittämättä! Taitouimarin täytyy pystyä suorittamaan osa urheilusuorituksestaan veden alla, joten myös hyvä hengitystekniikka on tarpeen.

Musiikkiuinnin kilpailuohjelmat ovat :
       • soolo eli yksinuinti
       • duo eli pariuinti
       • joukkueuinti
       • combo eli yhdistetty vapaaohjelma.

Joukkueessa on maksimissaan 8 uimaria. Combossa puolestaan maksimissaan 10, ja se sisältää joukkue-, trio-, pari- ja soolouintia.

Taitouintikilpailut koostuvat nuorten sarjassa (alle 18 v.) kuviokilpailusta ja musiikkiuinnin vapaaohjelmasta ja seniorisarjassa teknisestä eli lyhytohjelmasta ja vapaaohjelmasta. Kuviokilpailuissa osallistujat tekevät tuomariston edessä kuvion kerrallaan. Tuomarit arvioivat suoritukset pistein 0.0 - 10.0. Arvostelussa kiinnitetään huomio pääasiassa kuvion tekniseen suorittamiseen. Sarja sarjalta kuviot muuttuvat vaativammiksi ja opitaan yhä uusia kuvioita. Kuvioiden teknistä hallintaa tarvitaan musiikkiohjelmien rungoksi.

Musiikkiohjelmat kestävät kahdesta jopa viiteen minuuttiin. Musiikki tuo ohjelmaan rytmin ja koreografia esteettisyyden - ja katsojille elämyksen. Taitouinti on arvostelulaji, jossa tuomarit arvioivat mm. urheilijan teknisen suoriutumisen, yhdenaikaisuuden musiikkiohjelmien rytmiin ja muihin uimareihin nähden sekä musiikkiohjelman koreografian.

 

Klipsi, nenän puristin, nenästin – rakkaalla lapsella monta nimeä


Klipsi on yksi taitouimarin tärkeimmistä varusteista. Klipsi on hiukan U-kirjainta muistuttava joko muovinen tai metallinen puristin, joka sulkee nenän siten, ettei sinne pääse vettä. Tämä on tärkeää silloin, kun vedessä suoritetaan monimutkaisia jalkaliikesarjoja pää veden alla ja pää alaspäin. Kyseiselle apuvälineelle onkin kertynyt liuta mitä erikoisimpia lempinimiä, joista voisi tehdä pitkän luettelon mainitsematta silti niitä kaikkia…klipsi, nenästin, puristin, näpsy, klipsu…

 

Taitouinti harrasteena


Kuulostaako liian vaikealta - ei huolta! Taitouinnin parissa oppii esiintymään yleisön edessä, ilmaisemaan itseään ja saa lisää itsevarmuutta, sillä uimarin täytyy noudattaa musiikin teemaa omassa liikehdinnässään.

Alkeiskurssilla lajin pariin opetellaan erilaisten leikkien ja pelien kautta, luodaan ystävyyssuhteita joukkuetovereihin ja perehdytään lajiharjoitteisiin helppojen harjoitusten kautta. Harjoitteiden ansiosta huomaakin ennen pitkää olonsa kotoisaksi pää pinnan alla ja sukeltelevansa altaanmittoja!

Asialleen omistautuneiden ohjaajien ja valmentajien avulla pääset mukaan harrastukseen, jonka parissa pääset oppimaan uutta ja kehittymään lajissa, josta saat kestävyyttä, kuntoa, mielen virkistystä, ryhmän voimaa ja kavereita. Ja hyvästä peruskunnosta on hyötyä pitkälle tulevaisuuteen niin arjen jaksamiseen kuin uusiin harrastuksiinkin.

 

 


Heinäkuussa TÄHÄN avataan ilmoittautuminen
kauden 2017-18 ryhmiin:

Harrasteryhmä Helmet
Kilparyhmä Topaasit

 


Ilmoittautuminen syksyn Taitouinnin Alkeiskurssille
alla olevasta linkistä
2.8. klo 18.00. alkaen 
Kursseille ilmoittautuminen
 

 

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ !

 
Vastuuvalmentaja Karita Dahlqvist

040- 524 3978

kuus.taitouinti(at)gmail.com